Olen siitä onnekas, että vaikka ikää on kertynyt, niin sekä äidin äiti että isän äiti ovat elossa eli minulla on edelleen molemmat mummot :) Molemmat mummoni ovat aivan ihania ihmisiä ja olleet minulle odella rakkaita niin kauan kuin muistan <3

Joku aika sitten itkin täällä mummolani perään ja nyt olen potenut siitä huonoa omaatuntoa. Sillä vaikka se paikka ja talo ovat minulle edelleen kovin rakkaita, niin karmaisevalla tavalla arvojärjestys meni taas uusiksi. Kyseisessä talossa aikoinaan tilaa pitänyt ja perheensä kasvattanut mummo sai perjantaina aivoinfarktin.

Perjantaiyönä, kun odoteltiin osastolle pääsyä, mummo eli marraskuuta -93 ja mustelmat olivat tulleet kuulemma marjametsässä kaatumisesta. Lauantaina palattiin jo nykyaikaan, mummoa tosi harmitti kovasti että häneltä jäi nyt serkkuni pojan rippijuhlat välistä vaikka todellisuudessa serkkuni poika kastettiin lauantaina.

Mummon tila on tällä hetkellä fyysisesti vakaa ja tarkkailukuvissakaan ei uusia infarkteja tai verenvuotoa löytynyt.Lähinnä kai tilanne on juuri nyt se että toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Olihan tämä jo kuitenkin kolmas aivoinfarkti mummolla ja ikääkin on jo kertynyt 85 vuotta.

Mummon tukena ja turvana olen ja autan taistossa mummoa kuinka vain voin, sillä vielä en ole valmis mummostani luopumaan! Lauantaina mummo sanoi jotain, josta tulee minun uusi lempisanontani: "voi ruumisparka, kun se on kusessa tämän hurjan piän kanssa"