Mummola eli äitini lapsuudenkoti on ollut minulle aina rakas paikka ja minulla on paljon ihania lapsuusmuistoja mummolasta, siellä minä lapsena kesäni vietin. Kun mummola alkoi rapistua ja mummo ikääntyä, mummo muutti kirkolle rivitaloon (tai siis Pötköön, kuten hän itse sanoo) ja mummo asui mökillä vaan kesät. Viimeiset 10 vuotta mummola on saanut rapistua rauhassa pikkuhiljaa, samalla kun on ollut meidän serkusten kesämökkikäytössä. Kolmena viimeisenä kesänä olemme kerran kesässä kokoontuneet kaikki paikalle "mummolaan makkaraa paistamaan", ihan vain että serkukset kokoontuisivat yhteen muulloinkin kuin häissä ja hautajaisissa.

Eilen sitten sain musertavan suru-uutisen, serkkuni oli käynyt mökillä ja pikkukammarin katto on romahtanaut :( minusta tuntui hetken kuin rakas ystäväni olisi sairastunut vakavasti ja kohta menehtymässä. Mieleeni tulvivat välittömästi kaikki ihanat mummolamuistot ja olisi tehnyt mieli huutaa ja kiljua: "en halua menettää mummolaa". Ensimäinen ajatus oli hypätä kotteroon ja ajaa putki punaisena mummolaan.

Minä olen aina ollut sellainen, että kiinnyn tavaroihin kovasti (taloihin, huonekaluihin, autoihin jne.) ja en niinkään niiden rahallisen arvon vuoksi vaan siksi kun ne on tuttuja ja turvallisia :) Rakkaista esineistä tai asioista luopuminen on minulle suurta tuskaa joka kerta. Sitten rupesin miettimään mummolan tavaroita, mummon ihania koriste-esineitä, tauluja, eteisen piironkia. Ei siksi, että niillä olisi rahallista arvoa, vaan siksi että ne pitää pelastaa, ne eivät saa jäädä pian sortuvan mummolan uumeniin, niiden pitää päästä jonkun kotiin turvaan! Niissä on tunteita ja muistoja <3

Hätääntynyt puhelu äidille "kuka pelastaa  mummolan tavarat?" "voinko auttaa?" "milloin sinne lähdetään?" ja vastaus järkytti minut pahasti, äiti sanoi: "sinne ne jää pilaantumaan ja sortuvan katon alle, se loppukin katto tulee pian alas ja viimeistään kun lumi sataa, niin se on koko talo mennyttä. Ei niistä tavaroista kukaan piittaa, sinne ne jää" Minä melkein huusin: "minä pittaan!, tuvan kattolamppu pitää pelastaa ja välikämmarin seinällä oleva taulu ja ruokakomeron oven vieressä oleva soittajapoika (korkinaukaisija)" aloin luetella ja seraavaksi kysyin: "kysynkö mummolta vai sinun veljiltäsi vai keneltä luvan, että saan pelastaa lapsuusmuistoni?" ja äitini lupasi, että koska niistä tavaroista ei kukaan välitä, niin hänen luvalla saan hakea sieltä ihan mitä haluan <3 Perjantaina 12.8 meillä on muutenkin reissu sinnepäin ja samalla menemme äidin kanssa hyvästelemään mummolan ja hakemaan turvaan tärkeät tavarat <3

Minun mummola, maailman paras paikka: