Olen siitä onnekas, että vaikka ikää on kertynyt, niin sekä äidin äiti että isän äiti ovat elossa eli minulla on edelleen molemmat mummot :) Molemmat mummoni ovat aivan ihania ihmisiä ja olleet minulle odella rakkaita niin kauan kuin muistan <3

Joku aika sitten itkin täällä mummolani perään ja nyt olen potenut siitä huonoa omaatuntoa. Sillä vaikka se paikka ja talo ovat minulle edelleen kovin rakkaita, niin karmaisevalla tavalla arvojärjestys meni taas uusiksi. Kyseisessä talossa aikoinaan tilaa pitänyt ja perheensä kasvattanut mummo sai perjantaina aivoinfarktin.

Perjantaiyönä, kun odoteltiin osastolle pääsyä, mummo eli marraskuuta -93 ja mustelmat olivat tulleet kuulemma marjametsässä kaatumisesta. Lauantaina palattiin jo nykyaikaan, mummoa tosi harmitti kovasti että häneltä jäi nyt serkkuni pojan rippijuhlat välistä vaikka todellisuudessa serkkuni poika kastettiin lauantaina.

Mummon tila on tällä hetkellä fyysisesti vakaa ja tarkkailukuvissakaan ei uusia infarkteja tai verenvuotoa löytynyt.Lähinnä kai tilanne on juuri nyt se että toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Olihan tämä jo kuitenkin kolmas aivoinfarkti mummolla ja ikääkin on jo kertynyt 85 vuotta.

Mummon tukena ja turvana olen ja autan taistossa mummoa kuinka vain voin, sillä vielä en ole valmis mummostani luopumaan! Lauantaina mummo sanoi jotain, josta tulee minun uusi lempisanontani: "voi ruumisparka, kun se on kusessa tämän hurjan piän kanssa"

Koiraesittelyt on ohi ja päästään kissoihin :) Ensimmäisenä meidän vanhin kissamme Mörri, joka täyttää marraskuussa 14 vuotta. Alunperin Mörri tuli meille pienenä kissinä veljensä Paven kanssa, mikä osottautui Mörrin pelastukseksi. Mörri oli nimittäin pennusta asti jotenkin hassu ja outo. Sitä on vaikea selittää, mutta se vaan ei ollut tavallinen kissinpentu. Varasin ajan eläinlääkärille ja elli totesi Mörrin olevan kehitysvammainen. Kroppa toimi normaalisti, mutta pää ei, elli sanoi, että oppinee "olemaan kissoiksi" esimerkin avulla. Tosin elli veikkasi, että elää korkeintaan 8 vuotiaaksi.

Mörrin ensimmäinen vuosi oli kissalle kovin haastava, hyppääminen ei meinannut sujua millään ja Mörri hyppeli päin tuolinjalkoja ja sohvanreunoja jne., ilmeisesti korkeus- ja syvyysnäkö heittivät pahasti. Vuoden ikäisenä Mörri oppi hyppäämään oikein ja siitä asti on ollut taitava kiipeilijä ja hyppääjä. Myös arjen askareet aiheuttivat Mörrille paljon päänvaivaa pienenä kissinä ja hänen piti paljon pohtia toimintoja, esim. syömistä tai vessassa käyntiä edelsi n. 15 min tuijottaminen ja miettiminen ja sitten vasta toimiminen onnistui. Meillä tavallinen näky olikin kissanpentu tuijottamassa ruokakuppia tai vessalootaa. Onneksi Mörrillä oli velipoika näyttämässä mallia.

Pave valitettavasti karkasi kotoa puolitoistavuotiaana (hyppäsi yköskerroksen parvekkeelta alas livahdettuaan jaloissa salaa parvekkeelle), eikä koskaan löytynyt :( Mörri jäi siis silloin ainoaksi kissaksi, mutta perustaidot olivat hallussa, myöhemmin meille on tullut Mörrille myös kissakamuja ja kaikkien kanssa Mörri tulee hyvin toimeen.

Vaikeasta alkutaipaleesta ja lyhyestä elinikäodotteestaan huolimatta Mörri on selviytynyt hienosti ja elänyt terveenä jo näin pitkään. Pentuajan jälkeen ei olla elillä käyty muuten kuin pallinpoistossa ja matokuurit ovatkin ainoita lääkkeitä, mitä Mörrin on tarvinnut syödä. Toivon, että meillä on vielä paljon yhteisiä vuosia jäljellä, sillä Mörri on oikein seurallinen ja mukava herraskissa.

Hetki sitten palasin kotiin. Kävin viemässä Joel-siskon asuntolalle ja täytyy myöntää, että kyllä kotimatkalla itku tuli. Kaikki tapahtui niin yllättäen; puolitoista kuukautta sitten asuin kahden teiniksin kanssa ja nyt asun yhtäkkiä yksin. On ne vaan tälläiset äkkiseltään isoja muutoksia. Joel-siskon oli tarkoitus mennä asuntolaan vasta joululta ja Kuhan nuorisokotiin joutuminen tuli ihan puskista.

Onneksi tässä on sellainen loiva lasku arkeen ja lapset eivät sentään pysyvästi kerralla muuttaneet pois, sillä Joel-sisko tulee viikonlopuiksi kotiin ja Kuhallakin on kotilomia joka viikko. Ja jos kaikki sujuu Kuhan kohdalla hyvin, niin sitten lokakuussa Kuha muuttaa takaisin kotiin.

Olen aina viihtynyt hyvin yksin ja varmasti nytkin opin nauttimaan yksinolosta, kunhan vaan selviän tästä alkujärkytyksestä. Ja onhan minulla seurana nämä minun rakkaat elukat <3

Somessa kiertää nyt erään teinin äidin siivousniksi, joten päätin sitten jakaa omani muutaman kuukauden takaa. Meilläkin (kuten varmaan melkein jokaisessa teinitaloudessa) on keskusteltu paljon aiheesta "huoneen siisteys". Minä sitten mäkätin, että "huone pitää siivota ennen kylille lähtöä" ja Kuha oli sitä mieltä, että hänen huoneensa on "riittävän siisti". Meillä oli siis tästä asiasta selvä näkemysero. Kuhan lähdettyä kaverilleen käväisin ostamassa post-it lappuja ja päätin merkata Kuhan huoneeseen kohdat, jotka mielestäni tarvitsivat siivousta. Kotiin tultua Kuhan kommentti oli. "sä oot ihan pimee", mutta koska kerroin, että post-it lappuja löytyy lisääkin ja voin jatkossakin merkata ongelmakohdat, niin huoneen siisteys parani huomattavasti. Toimiva konsti siis oli :)

Joel-siskosta kirjoittelin jo aiemmin ja meillä on todella hyvät välit. Keskustellaan asioista laidasta laitaan ja pohditaan yhdessä asioita. Pikkuhiljaa tuntuu, että Joel-siskon itsenäistyessä välimme ovat muuttumassa hiljalleen äiti-tytär suhteesta hyväksi ystävyyssuhteeksi.

Kuhan kanssa meillä on myös hyvät keskustelevat välit. Kuhan karkailu yms.episodit tietysti tuovat säröä luottamukseen, mutta asioita on paljon käyty läpi ja luottamuskin sieltä pienin askelin palailee.

Mutta, mutta.. Joel-siskon ja Kuhan välit ovat suoraan täysillä tulehtuneet. ovat yrittäneet minun takiani saada välejänsä kuntoon, mutta ei se vaan onnistu. Eilen sitten tilanne kärjistyi keskellä markkinoita, joissa kummatkin huutivat vähän aikaa suoraa huutoa (juuri muuta en erottanut kuin lukuisia v*ttuja tekstistä) ja lopulta lähtivät kummatkin kävelemään ja minä jäin keskelle markkina-aluetta naama punaisena töröttämään ja ihmettelemään tilanteen kärjistymistä. Että se siitä minun haaveilemastani, ihanasta yhteisestä viikonlopusta.

Juuri näihin tilanteisiin toivoisin toisen vanhemman (tai edes toisen aikuisen) tukea, jotta voisi yhdessä keskustella ja päättää miten tilanne olisi paras käsitellä. Minulla ei sitä ylellisyyttä ole, joten aina vastaavissa tilanteissa teen niin oikeat kuin väärätkin ratkaisut aivan ypöyksin. Eilen päätin toteuttaa "neuvoa antava saarna, aikalisä ja uusi yritys"-menetelmää.

Menin kahvioon ja kutsuin molemmat yksi kerrallaan paikalle, pidin pienen saarnan ja keskustelun sekä sovin, että kumpikin menee omalle ystävälleen illaksi ja yöksi ja tänään sitten yritetään uudelleen perheen yhteistä kulta-aikaa. Kummallekkin viestini oli sama: heidän ei ole pakko olla läheisiä tai ystäviä, mutta heidän on opeteltava tulemaan toimeen! Ihan vain ja ainoastaan minun takiani. Joel-sisko on jatkossa viikonloppuisin kotona ja Kuhan kotilomat on välillä viikolla, välillä viikonloppuisin ja minä en aio alkaa tehdä valintoja omien lapsieni välillä sillä he ovat minulle molemmat tasavertaisesti rakkaita!!

Ihan hyvässä hengessä sain keskusteltua kummankin teinin kanssa ja kumpikin pahoitteli käytöstään. Pyysin sitten ottamaan pienen "aikalisän" ja miettimään näitä asioita. Tänään kumpikin palaa kotiin ja teen meidän yhteistä herkkua nachopeltiä ja yritetään saada heidän välilleen edes jonkinlainen rauha aikaiseksi.